Siirry suoraan sisältöön.

Puu taipuu yllättävän moneen – Metsien Suomen uusi kampanja näkyy keväällä 2024

Metsien Suomen kampanja keväällä 2024 nostaa esiin, miten moneen puu taipuu. Monimediakampanjassa nähdään arjen jokapäiväisiä tuotteita ja tulevaisuuden ratkaisuja, joita kaikkia yhdistää uusiutuva kotimainen raaka-aine.

Metsien Suomen viestit näkyvät ja kuuluvat ensi keväänä televisiossa, radiossa, katujen varsilla ulkomainoksissa ja tietenkin verkossa ja somessa. Luvassa on jälleen kerran yllätyksellinen tv-mainos, joka herättelee katsojaa huomaamaan, missä kaikessa puu on meillä mukana.

Kampanja jatkaa sarjaa puupohjaisista innovaatioista, joista Metsien Suomi on aiemmin esitellyt muun muassa sähköauton akun ja tekstiilit. Kevään 2024 kampanjassa katsotaan vielä lähemmäs jokaisen suomalaisen arkea, jossa puu on päivittäin keskeisessä osassa. Puulattiat ja pahvilaatikot ovat selkeästi puuta, mutta jokaisesta kodista löytyy myös monta yllättävää puupohjaista tuotetta.

Kuva Metsien Suomen mainoksen kuvauksista marraskuussa 2023. Kuva: Kaarina Aro

”Puu on monissa arkisissa asioissa tärkeä ainesosa mutta näkymättömissä. Pohdimme uutta kampanjaa suunnitellessamme, miten voitaisiin osoittaa, mihin kaikkeen puu taipuu”, Metsien Suomen projektipäällikkö Kaarina Aro paljastaa uuden kampanjan ideasta.

Metsien Suomi on kertonut jo 2020 vuodesta alkaen metsien ja puun käytön mahdollisuuksista ja siitä, kuinka metsät ovat meillä Suomessa kaikessa mukana. Keväällä 2024 hankkeen tavoitteena on antaa eväitä vastuullisempaan kuluttamiseen. Uusiutuvan ja kierrätettävän puun käytöllä voidaan vähentää fossiilisten raaka-aineiden tarvetta ja vastata moniin ympäristöhaasteisiin.

Metsien Suomen tykätyimmät mainokset näkyvät taas

Metsien Suomi tulee taas! Suuren suosion saavuttaneet Metsien Suomen mainokset hauskoista ja yllättävistä puupohjaisista tuotteista näkyvät marraskuussa juna-asemilla sekä somessa.

Keväällä 2022 lanseeratut Metsien Suomi -mainokset näkyvät marraskuun kahtena ensimmäisenä viikkona juna-asemilla kautta maan sekä somekanavista Instagramissa ja Facebookissa. Viime vuonna mainokset näkyivät touko-kesäkuun aikana kolme viikkoa televisiossa, radiossa, verkossa, ulkomainoksissa, sosiaalisessa mediassa sekä kahdessa eturivin podcastissa. Kampanjan tavoitteena oli tavoittaa suuri yleisö ja päivittää mielikuvaa innovatiivisista puupohjaisista tuotteista esimerkkien avulla.

Metsien Suomi -mainos Helsingin rautatieasemalla marraskuussa 2023. Kuva: Anna Kauppi
Metsien Suomi -mainos Helsingin rautatieasemalla marraskuussa 2023. Kuva: Anna Kauppi

Sympaattiseksi ja hauskaksi koettu kevään 2022 kampanja saavuttikin reilusti yli 80 miljoonaa kontaktia. Sen lisäksi, että kampanja tavoitti hyvin suomalaiset, oli se myös tutkitusti vaikuttava. Kampanjasta teetettiin kaksi vaikuttavuutta mittaavaa tutkimusta riippumattomilla markkinointitutkimusyhtiöillä. Synon ja Nepan tutkimusten tulokset ovat yhteneväiset: Metsien Suomen mainokset olivat puhutelleet ihmisiä, ne olivat jääneet mieleen ja ne olivat vaikuttaneet ihmisten asenteisiin toivotulla tavalla.

Yllättäviäkin tuotteita esiin nostanut kampanja oli myös erittäin tykätty. Peräti 83 prosenttia piti kampanjasta muun muassa mielenkiintoisuuden, informatiivisuuden ja selkeyden vuoksi.

Metsien Suomen oivaltavia mainoksia on luvassa vielä jatkossakin, sillä Metsien Suomi -hanke jatkuu myös vuonna 2024. Seuraava kampanja on suunnitteilla keväälle 2024. Myös silloin keskiössä ovat puupohjaiset tuotteet ja metsien kestävä käyttö – ja sillä kertaa aivan uusin mainoksin! Seuraa siis Metsien Suomea jatkossakin.

”Nöyristely on turhaa” – somevaikuttaja Nata Salmela kertoi opit onnistuneeseen mediayhteistyöhön

Metsien Suomen kanssa yhteistyötä tehnyt somevaikuttaja Nata Salmela piiskaa yrityksiä rohkeampaan viestintään.

”Nöyristely on turhaa”, Nata Salmela totesi metsäalan asiantuntijoiden suurtapahtumassa Metsäpäivillä lokakuussa.

Salmela kertoi Metsäpäivillä työstään somevaikuttajana ja herätti aiheesta vilkasta keskustelua. Oleellista hänen mukaansa on esimerkiksi valita somakampanjan teemoihin ja arvoihin sopivat yhteistyökumppanit huolellisesti.

Metsien Suomi oli mukana yhteistyöjaksossa työtä, perhettä ja rahaa käsittelevässä Mamma Betalar -podcastissa, jota Nata Salmela vetää yhdessä näyttelijä Jasmin Hamidin kanssa.

Salmela ja Hamid keskustelivat uusista puutuotteista toukokuussa 2022 julkaistussa Suuressa asumisjaksossa. Lähetyksessä tuotiin esiin, mitä kaikkea puusta voi tänä päivänä valmistaa parkettien ja mökkien lisäksi. Yhteistyö oli osa Metsien Suomen monimediakampanjaa, jossa kerrottiin erilaisista puupohjaisista ratkaisuista, kuten tekstiileistä, pakkauksista ja jopa pesualtaista ja akuista.

Mamma Betalar -podcastin yhdellä jaksolla on keskimäärin 15 000 kuulijaa. Metsäpäivillä Salmela kertoi, kuinka somenäkyvyyskin on parhaimmillaan ja tehokkaimmillaan monikanavaista: podcastin lisäksi Metsien Suomi -yhteistyö näkyi Salmelan ja Hamidin Instagram-tileillä, joilla on yhteensä reilusti yli satatuhatta seuraajaa.

Mamma Betalar -yhteistyöjakson Metsien Suomen kanssa voi edelleen kuunnella muun muassa Suplassa, Podplayssa ja Spotifyssa.

NAaa Salmela. Kuva: Anna Kauppi
Nata Salmela Metsien Suomi -työpajassa Metsäpäivillä 2023. Kuva: Anna Kauppi

Metsien Suomi teki jälleen kerran vaikutuksen yleisöön – televisiomainos keräsi ennätysmäärän katsojia

Metsien Suomi onnistui tammikuussa rikkomaan omat katsojaennätyksensä. Kampanjan tv-mainos tavoitti liki 20 miljoonaa kontaktia.

Metsien Suomen tammikuun kampanjan pääroolissa oli kirjaimellisesti puu. Lapsinäyttelijöiden tähdittämällä televisiomainoksella Metsien Suomi halusi herättää tunteita ja kiinnostuksen metsien kestävään käyttöön.

”Seurantatutkimuksen mukaan peräti 42 prosenttia vastaajista muisti nähneensä Metsien Suomen mainoksen. Valtaosa eli 67 prosenttia muisti mainoksen televisiosta”, kertoo Metsien Suomen projektipäällikkö Kaarina Aro.

Myös muut kampanjan tunnusluvut olivat jälleen kerran vaikuttavia. Metsien Suomesta pidettiin: 73 prosenttia vastaajista piti Metsien Suomesta paljon tai hyvin paljon. 69 prosenttia piti hanketta vakuuttavana ja 71 prosenttia luotettavana.

”Erityisesti Metsien Suomen onnistumisesta kertoo se, että jokaisen kuuden tähänastisen kampanjan jälkeen suhtautuminen myönteisemmin metsien kestävään käyttöön on kasvanut. Tällä kertaa näin koki 60 prosenttia vastaajista”, Aro sanoo.

Hänen mukaansa seurantatutkimuksen tuloksiin saattoi kuitenkin heijastua tällä kertaa entistä vahvemmin uutisointi ja yhteiskunnallinen keskustelu muun muassa luontokadosta ja hiilinieluista. Esimerkiksi kysymykseen, paljonko Suomessa hakataan puuta verrattuna puuston kasvuun, vastaajista peräti 34 prosenttia uskoi puuta hakattavan kasvua enemmän, vaikka todellisuudessa puuta hakataan kasvua vähemmän.

Metsien Suomi -tv-mainoksen kuvaukset joulukuussa 2022. Kuva: Vilma Issakainen
Metsien Suomi -tv-mainokset kuvauksen joulukuussa 2022. Kuva: Vilma Issakainen

Some tavoitti nuoret

Myös maksetussa somemainonnassa saavutettiin ennätyksellisen paljon kontakteja. Somen kautta tavoitettiin nuoria aikuisia, joita on vaikeampi tavoittaa muiden kanavien kautta. Esimerkiksi Instagramissa Metsien Suomen huomasivat parhaiten 18–24-vuotiaat.

Kaikille yli 18-vuotilaille suomalaisille suunnattu kampanja herätti erityisesti 25–34-vuotiaiden miesten kiinnostuksen lisätietoon. He klikkasivat useimmiten mainoksista Metsien Suomen sivustolle.

Tietoa kampanjan teemoista löytyi hankkeen omilta verkkosivuilta sekä Ilta-Sanomien mainososion niin sanotuista natiiviartikkeleista, jotka keräsivät yli 100 000 lukijaa. Huomionarvoista oli myös artikkelien parissa vietetty aika. Juttuja metsäkoneenkuljettajasta, metsään sijoittamisesta ja ligniinin tarjoamista ratkaisuista luettiin pitkään. Natiiviartikkelien vaikuttavuusraportin avoimissa vastauksissa juttuja kehuttiin niiden tarjoamasta kiinnostavasta ja uudesta tiedosta.

Metsien Suomen tammikuun mainoskampanja oli toistaiseksi hankkeen viimeinen. Kaikkien kuuden kampanjan materiaalit ovat kuitenkin jokaisen käytettävissä metsien kestävästä ja moniarvoisesta käytöstä viestimiseen. Hankkeen etusivulta löytyvät sekä videot, podcastit että kampanjoiden faktat ja sloganit. Materiaalipankissa on upeita kuvia käytettäväksi somessa. Myös Ilta-Sanomien mainososion natiiviartikkelit ovat luettavissa myös kampanjoinnin päätyttyä.

Kuuntele Metsien Suomen radiomainos

Joko olet kuullut Metsien Suomen radiomainoksen? Mainos pyörii tällä viikolla radiokanavilla, mutta voit kuunnella sen myös Metsien Suomen verkkosivuilla.

Metsien Suomen radiomainoksen voit kuulla seuraavilla Sanoman radiokanavilla: MeNaiset, Radio Rock, Radio Suomipop, Loop, HitMix, Helmiradio, Groove sekä Aito Iskelmä.

Kuuntele radiomainos:

Metsien Suomi -radiomainos

Tunnistatko muuten mainoksen äänen? Sehän on iki-ihana Eeva Litmanen, jonka ääntä kuullaan myös uudessa Metsien Suomi -tv-mainoksessa.

Metsien Suomen kampanja alkoi – Puulla on luonnerooli vailla vertaa

Metsien Suomi aloittaa vuoden 2023 uudella viestintäkampanjalla. Veturina 16.1. käynnistyneessä kampanjassa toimii uusi tv-mainos, joka näkyy muutaman viikon liki kaikilla kaupallisilla tv-kanavilla, muun muassa MTV3:lla ja Nelosella. 

Metsien Suomi kertoo siitä, kuinka metsät ovat meillä Suomessa kaikessa mukana. Tammikuun 2023 kampanjassa tämän toteavat myös valloittavat lapsinäyttelijät.

Uudessa televisiomainoksessa nähdään koulunäytelmä, jonka alussa huomion varastavat perinteisesti prinsessa, kuningas ja narri. Mutta aitoon tähtirooliin nousee näytelmän kuluessa puu ja puusta rakennettu kestävä tulevaisuus.

Metsien Suomi -mainos kuvattiin Helsingissä joulukuussa 2022.

Kuva: Vilma Issakainen

Metsän merkityksestä meille suomalaisille kerrotaan kampanjan aikana totta kai myös sosiaalisessa mediassa. Taimi after taimi -viesti kertoo metsien uudistamisesta: Suomessa istutetaan joka vuosi 150 miljoonaa taimea. Metsillä on myös vahva merkitys taloudelliselle hyvinvoinnillemme, josta muistuttaa Taimi’s money -viesti. Viestejä avataan totuttuun tapaan sivustomme Tiesitkö tämän -osiossa.

Radiossa Metsien Suomi kuuluu Eeva Litmasen viehättävällä äänellä kanavilla MeNaiset, Radio Rock, Radio Suomipop, Loop, HitMix, Helmiradio, Groove, Aito Iskelmä. Metsein Suomen mainoksen voi kuulla edellä mainituilla kanavilla 23.1. alkavalla viikolla.

Mielenkiintoiset artikkelit Ilta-Sanomien kumppaniosiossa täydentävät tammikuun 2023 kampanjan teemoja. Jutut kertovat metsien aarteesta ligniinistä, metsiin sijoittamisesta ja siitä, miksi kannattaa kouluttautua metsäalalle.

Tärkeä osa kampanjaa on myös koko metsäalan osallistuminen viestien jakamiseen. Seuraa Metsien Suomea Instagramissa ja Facebookissa, jaa viestiä eteenpäin ja osallistun keskusteluun!

Metsien Suomen tammikuun kampanjassa puu on pääroolissa – kirjaimellisesti

Metsien Suomen tuleva kampanja kertoo siitä, kuinka Suomi-näyttämöllä kaikki lähtee metsästä. Tunteita herättävä toteutus nähdään 16.1.2023 alkaen televisiossa ja sosiaalisessa mediassa.

Järjestyksessään kuudennessa Metsien Suomen kampanjassa kerrotaan uudella ja yllätyksellisellä tarinalla, kuinka metsät ovat meillä kaikessa mukana nyt ja tulevaisuudessa.

Juuri kuvatulla televisiomainoksella Metsien Suomi haluaa jälleen herättää tunteita ja kiinnostuksen metsien kestävään käyttöön. Hankkeen verkkosivuilla kerrotaan tarkemmin, mikä rooli ja merkitys metsillä ja niiden hoidolla on yhteiskunnallemme ja taloudellemme.

Kampanja nostaa esiin myös puupohjaisia tuotteita, jotka ratkaisevat arjen ja yhteiskunnan haasteita nyt ja tulevaisuudessa. Jo kevään 2022 kampanjan ansiosta yhä useampi suomalainen tietää, että puu soveltuu esimerkiksi sähköauton akkumateriaaliksi, vaativaan lääketieteelliseen käyttöön tai vaikka lippalakiksi.

Metsien Suomen kampanjat ovat puhutelleet suomalaisia jo keväästä 2020 alkaen. Niistä pidetään ja ne jäävät mieleen. Kampanjat ovat kyselytutkimusten mukaan vaikuttaneet myös siihen, että yhä useampi suomalainen suhtautuu metsien käyttöön aiempaa myönteisemmin.

”Peräti 83 prosenttia piti esimerkiksi viime kevään kampanjasta sen mielenkiintoisuuden, informatiivisuuden ja selkeyden vuoksi”, Metsien Suomen projektipäällikkö Kaarina Aro sanoo.

”Tavoitteenamme on yllättää ja herättää kiinnostusta metsiin, minkä tammikuun 2023 kampanjamme varmasti tekee. Samalla haluamme rohkaista kaikkia mukaan keskusteluun metsien ja puupohjaisten tuotteiden roolista meidän jokaisen arjessa.”

Pääministerin emännöimässä itsenäisyyspäivän juhlassa lapset saivat kotiin viemisiksi männynsiemeniä

Jokainen suuri puu on joskus ollut pieni siemen, lukee kirjekuoressa, jonka kymmenvuotiaat juhlijat saivat mukaansa Säätytalolla 7.12.2022 vietetystä Suomen lasten itsenäisyyspäivän juhlasta.

Pääministeri Sanna Marinin emännöimän juhlan teemana oli tänä vuonna Tulevaisuuden tekijät. Kutsun juhliin sai kaksi kymmenvuotiasta lasta Suomen jokaisesta kunnasta.

Metsien Suomi oli mukana pakkaamassa ja jakamassa juhlavieraille kirjekuorta, joka sisälsi männynsiemeniä. Siemenet lahjoitti Siemen Forelia ja mukana lahjassa olivat myös Suomen Metsäyhdistys ja Suomen Metsäsäätiö.

Jokaisessa kirjekuoressa on gramman verran männynsiemeniä. Siemenen voi kylvää kevättä odotellessa kukkaruukkuun. Kuva: Anne Turunen

”Näin lapset pääsevät itse seuraamaan, kuinka meille suomalaisille tärkeiden metsien kasvu alkaa pienistä siemenistä”, sanoo Metsien Suomea toteuttavan Suomen Metsäyhdistyksen toiminnanjohtaja Kirsi Joensuu.

Joensuu toivoo, että lahja herättää kysymyksiä ja uteliaisuutta siitä, missä kaikessa metsät ovat meillä Suomessa mukana.

”Kirjekuoren mukana kotiin lähtee viemisiksi tärkeitä asioita, kuten metsien rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, meidän kaikkien hyvinvoinnissa ja myös huoltovarmuudessa”, Joensuu sanoo.

Lasten itsenäisyyspäivän juhlaa on vietetty ensimmäisen kerran osana Suomi 100 -juhlavuotta 2017. Koronatauon jälkeen se järjestettiin nyt neljännen kerran.

Juhlan järjestivät Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Valtioneuvoston kanslia, lapsiasiavaltuutetun toimisto sekä Kansallinen lapsistrategia.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton tiedotteen mukaan Säätytaloon saapui 564 lasta 283 kunnasta. Pisimmiltään vieraat saapuivat Suomen pohjoisimmasta kunnasta Utsjoelta. Väkiluvultaan pienin juhlassa edustettu kunta oli keskisuomalainen Luhanka.

Pääministeri Marin kätteli tapahtuman aluksi jokaisen juhlavieraan yhdessä ministereiden Anna-Maja Henrikssonin, Maria Ohisalon ja Annika Saarikon kanssa. Lasten saapuminen juhlaan lähetettiin suorana Valtioneuvoston kanslian Youtube-kanavalla.

Näin siemeniä jaettiin Metsien Suomi -kampanjassa – katso kylvöohjeet

Ohjeet siementen kylvämiseen ovat kuoressa kaikilla kotimaisilla kielillä: suomeksi, ruotsiksi sekä inarinsaameksi, kolttasaameksi ja pohjoissaameksi. Kuva: Anne Turunen

Toimittajat ja somevaikuttajat tutustuivat Metsien Suomeen

Kymmenet toimittajat ja somevaikuttajat piipahtivat Metsien Suomen vieraana marraskuisessa pressitapahtumassa. Moni kertoi hankkeen nimen ja logon olevan jo tuttu.

Metsien Suomi oli marraskuun puolivälissä 2022 mukana viestintätoimisto Manifeston pressipäivillä Helsingin Autotalossa. Yhteinen osasto puupohjaisten innovaatioiden mahdollisuuksista kertovan Uusi puu -hankkeen kanssa herätti mediaväen kiinnostuksen.

”Niille, joille hanke oli tuttu, mielikuvat Metsien Suomesta olivat hyvin myönteisiä. Myös ne, joille Metsien Suomi esittäytyi uutena, pitivät sen viestejä tärkeinä”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Kaarina Aro.

Somevaikuttajat tekivät Metsien Suomen ja Uusi puun yhteiseltä osastolta reilut parikymmentä postausta. Instagramissa Metsien Suomesta kerrottiin innostuneesti ainakin Heisiskon, Mariazvetan, Lumolifestylen ja Rronatimerin tileillä, jotka tavoittavat yhteensä yli 30 000 seuraajaa.

Tapahtumassa olivat esillä muun muassa Metsien Suomen tv-mainokset, siemenkiekot sekä Billebeino x Metsien Suomi -t-paidat, joita myös jaettiin tapahtumaan osallistuneille. Samalla kerrottiin vuoden 2023 alkupuolella alkavasta viestintäkampanjasta.

Uusi puu -hankkeen näyttelyssä kävijät pääsivät lähemmin tutustumaan puupohjaisiin tuotteisiin, joita näkyy Metsien Suomen tv-mainoksissa.

Somepostauksia Metsien Suomesta pressipäiviltä 2022.