Siirry suoraan sisältöön.

Kasvata siemenkiekon avulla oma puu!

Metsien Suomen siemenkiekko on pieni ja näppärä männyn kylvöpaketti. Kussakin kiekossa on kuusi männyn siementä. Kesällä 2021 suosittuja kiekkoja jaettiin muun muassa Iskun huonekaluliikkeissä.

Männyn siemenet ovat herkkiä matkustamiselle. Ne matkustavat kyllä mielellään itä-länsisuunnassa ja päinvastoin, mutta jos ne siirtää syntysijoiltaan liian kauas pohjoiseen tai etelään, ne eivät idä ja kasva niin hyvin kuin kotiseudullaan. Sen takia Metsien Suomi -kiekossa on kolme alkuperältään eteläistä ja kolme pohjoista siementä.

Suomen eteläosissa mänty kasvaa täysikokoiseksi 60–70 vuodessa. Pohjoisempana se vie pidemmän ajan ja pohjoisimmassa Lapissa aikaa kuluu jopa 140 vuotta. Täysikokoisen männyn rungossa, oksissa ja juurissa on puuta yhteensä noin kuutiometri.

 

Siemenkiekon avulla teet ilmastoteon!

Kuutiometri puuta on kasvaessaan sitonut ilmakehän hiilidioksidia tuhat kiloa. Tämä sama hiilidioksidimäärä vapautuu, kun ajaa kahdeksan litraa bensiiniä sadalla kilometrillä kuluttavalla perheautolla noin 5000 kilometriä.

Suomen metsissä kasvaa paljon puita kaikkiaan 78 miljardia kappaletta, siis 78 000 000 000 puuta. Ja ne kaikki todellakin kasvavat joka vuosi, vaikkakaan eivät kaiken aikaa. Suomessa puhutaan kasvukaudesta, joka kestää noin 80 päivää keväästä syksyyn. Puuston yhteenlaskettu vuosikasvu on nykyään noin 107 miljoonaa kuutiota. Se tarkoittaa, että jos yhden kasvukauden päivän aikana kasvanut puusto pinottaisiin metrin korkuiseen ja metrin levyiseen pinoon, tuon puupinon pituus olisi yli 1300 kilometriä. Se olisi Suomea pidempi puupino, yhdessä päivässä.

Näin kylvät siemenkiekon siemenet

Metsien Suomi -siemenkiekon siementen kylvö on helppoa: sinun tarvitsee vain laittaa se maahan. Siemenet saavat voiman itämiseen puupohjaisesta kiekosta ja jos sen alla on maata, kasvu jatkuu.

Varminta on asettaa kiekko sellaiseen paikkaan, missä taimia ei tuhota polkemalla, ruohonleikkurilla tai muuten. Kiekon alta kannattaa rapsuttaa kasvillisuus pois. Jos mullan voi poistaa niin, että alta paljastuu kivennäismaa, taimi kasvaa entistä paremmin. Siemeniä ei kuitenkaan kannata laittaa kuopan pohjalle, koska siihen kerääntyvä vesi tukahduttaa taimet.

Kiekkoa voi myös kastella mutta sitä ei kannata peittää maalla.

Kiekon sisällä on kuusi männynsiementä, joista todennäköisesti itää useampi kuin yksi. Niinpä tilannetta kannattaa tarkkailla ja kun käy selväksi, mikä taimista on elinvoimaisin, muut voi varovasti kitkeä pois.

Suositeltavin istutusaika siemenkiekoille on touko-kesäkuussa.