Metsien Suomi palaa katukuvaan marraskuun puolivälin pimeydessä. Valomainostauluilla esitetään muutaman sekunnin videomainoksia, joissa kerrotaan metsien merkityksestä hyvinvoinnille ja virkistykselle.
Mainoksissa näkyvät aiemmista kampanjoista tutut viestit, joiden mukaan Suomessa istutetaan joka vuosi 150 000 000 puuta, metsä tuottaa verotuloja yli 3,5 miljardia euroa vuodessa, suomalainen ulkoilee luonnossa 140 kertaa vuodessa ja metsä lämmittää koteja ympäri Suomen.
Toinen, vahva osa kampanjaa nähdään sosiaalisessa mediassa. Myös siellä käytetään elävää kuvaa, mutta muunkinlaista näkyvyyttä on odotettavissa. Ulkomainosviestien lisäksi somessa kerrotaan, että Suomessa kasvaa yli puolet enemmän puuta kuin 50 vuotta sitten, 75 prosenttia Suomen pinta-alasta on metsää ja Suomessa kaadetun puun tilalle istutetaan neljä uutta.
Aiempaan tapaan viestien merkitystä ja perusteluja avataan tarkemmin Metsien Suomen verkkosivulla.
Syyskampanja käynnistyy 23. marraskuuta ja jatkuu kaksi viikkoa. Itsenäisyyspäivän alla 3. joulukuuta Metsien Suomi ilmestyy myös Helsingin Asema-aukion suurella näytölle ja pysyy siellä itsenäisyyspäivän iltaan asti.
Discoveryn televisiokanavilla Metsien Suomen mainokset näkyvät vuoden loppuun saakka. Siellä esitetään eniten Onnellisuuden salaisuus -nimellä kulkevaa mainosta, missä amerikkalainen tutkiva journalisti saapuu Suomeen selvittämään, miksi tämä kansa on jatkuvasti ykkösenä erilaisissa onnellisuusvertailuissa.
Salaisuudeksi paljastuu metsä ja suomalaisten aito metsäsuhde.