Täysin puupohjainen nestepakkauskartonki on harppaus kohti fossiilitonta pakkaamista.
Harjakattoinen maitopurkki on jokaiselle suomalaiselle tuttu kaupan hyllystä ja jääkaapissa. Purkki on tietenkin päällisin puolin kartonkia, joka valmistetaan sellusta eli puusta. Kun myös sen sisäpinnan muovikalvo tehdään puusta, arkinen pakkaus muuttuu innovaatioksi.
Elintarviketeollisuus on ottanut viime vuosina isoja harppauksia kohti fossiilittomia pakkausmateriaaleja. Kuluttajalle näkymätön mutta valtava muutos on ollut nestepakkausten sisäpinnalla olevan muovin kehittäminen biopohjaiseksi.
Puupohjainen biomuovi vähentää fossiilisten raaka-aineiden käyttöä. Puumuovi valmistetaan sellunkeiton tähteenä syntyvästä mäntyöljystä. Siten puu saadaan hyödynnettyä entistä tarkemmin. Puu tulee tehtaalle läheltä, vastuullisesti hoidetuista metsistä. Se on uusiutuva raaka-aine, joka ei kilpaile pinta-alasta ruoantuotannon kanssa.
Muovikalvo tarvitaan, jotta maidon, jugurtin tai muun nestemäisen tuotteen kartonkipakkaus ei vety. Teknisiltä ominaisuuksiltaan uudet biomuovit vastaavat tavanomaista fossiilista muovia. Olipa kartonki pinnoitettu kummalla tahansa, sen voi kierrättää kartonkikeräykseen.
Täysin puupohjainen pakkaus pienentää tölkin hiilijalanjälkeä. Arlalla on laskettu, että täysin puupohjaisiin harjakattopakkauksiin siirtyminen vähentää vuodessa 180 000 kiloa fossiilista muovia.
Paperi ja kartonki ovat eniten kierrätettyjä materiaaleja Euroopassa. Vuonna 2020 Suomessa kulutetusta paperista ja kartongista otettiin talteen lähes 94 prosenttia. Koko Euroopassa keräyspaperin kierrätysaste oli samaan aikaan noin 83 prosenttia.
Metsien Suomi on metsäalan yhteinen viestintähanke. Sen kampanjat herättävät huomaamaan ja keskustelemaan, kuinka metsät ovat meillä Suomessa kaikessa mukana. Metsien Suomi kertoo pohjoisten metsien käytön kestävyydestä ja käytön tarjoamista ratkaisuista, kuten uusista tuotteista ja innovaatioista.