Suomalaisista aikuisista 96 prosenttia eli lähes kaikki harrastavat ulkoilua. Tärkeitä syitä lähteä lähiluontoon on fyysisen kunnon ylläpitäminen, stressistä palautuminen ja rentoutuminen.
Suomalaisten ulkoilutottumuksia seurataan Luonnonvarakeskuksessa. Viimeisimmässä tutkimuksen mukaan suomalaiset ulkoilevat keskimäärin kolme kertaa viikossa ja 182 kertaa vuoden aikana.
Suurin osa suomalaisista lähtee lähiluontoon pitämään yllä fyysistä kuntoaan (86 prosenttia). Melkein yhtä tärkeää on stressistä palautuminen ja rentoutuminen. Luonnon rauha ja hiljaisuus, oma aika ja rauha sekä kauniit luonnonmaisemat ovat kaikki tärkeitä yli 75 prosentille ulkoilijoista.
Metsän terveysvaikutuksia on myös tutkittu. Tytti Pasasen väitöskirjan mukaan stressi helpottaa parhaiten luonnossa. Muistia, keskeytyksiä ja stressiä tutkineen aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan 20 minuutin luonto-oleilu päivässä parantaa muistia.
”Luonnossa oleskelu auttaa kiireistä ihmistä pääsemään joutokäyntitilaan, mikä on palautumisen kannalta tärkeää”, sanoo Huotilainen.
Joutokäyntitila kehittää luovuutta ongelmanratkaisutilanteissa. ”Palautuminen on aivan olennaista työssä ja opinnoissa jaksamisen kannalta. Palautuneena myös muisti ja tarkkaavaisuus ovat parempia”, Huotilainen sanoo.
Suosituin ulkoiluharrastus luonnossa oli kävely. Koronavuonna 2020 kävelyä luonnossa harrasti noin 80 prosenttia suomalaisista, kun vuonna 2000 sitä harrasti 69 prosenttia. Marjastuksen suosio on ollut tasaista koko 2000-luvun. Viimeisimmässä mittauksessa lähes 57 prosenttia suomalaisista keräsi marjoja ja melkein 40 prosenttia sienesti. Viidennes harrastaa frisbeegolfia tai maasto- tai polkujuoksua.