Siirry suoraan sisältöön.

Metsä tuottaa hyvinvointia ympäri Suomen

Metsätalous tuottaa hyvinvointia suurelle osalle suomalaisista ympäri Suomen. Metsäsektori kokonaisuudessaan on ainoa tuotannonala, joka pärjää maailmanmarkkinoiden ehdoilla myös Suomen syrjäseuduilla, missä vientituotantoa ja muita toimeentulon mahdollisuuksia on yhä vähemmän.

Tuloa metsäala tuottaa yli 730 000 suomalaiselle. Tästä 600 000 on metsänomistajia, jotka omistavat noin 440 000 metsätilaa. Suomen talousmetsien pinta-alasta yksityiset kansalaiset ja perheet omistavat 50–60 prosenttia riippuen siitä, miten metsä määritellään.

Suomalainen metsänomistaja 2020 -tutkimuksen mukaan vuosina 2016–2018 noin puolet metsänomistajista sai tuloa metsästään puukauppojen myötä. Lisäksi tutkimuksessa kävi ilmi, että metsänomistajien tavoitteet ovat muuttuneet yllättävään suuntaan 2000-luvulla: aineettomat tavoitteet eivät näyttäisi vahvistuneen. Sekä monitavoitteisten että virkistyskäyttäjien osuudet metsänomistajista ovat vähentyneet ja turvaa ja tuloja korostavien osuus noussut selvästi.

Suomessa on noin 600 000 metsänomistajaa.

Kuva: Konsta Punkka

Mistä luku 730 000 koostuu? Ensinnä juuri puuta myyvistä metsänomistajista. Metsätalous ei kuitenkaan ole suurimmalle osalle metsänomistajista pääasiallinen toimeentulon lähde, vaan he ovat esimerkiksi päätoimisia palkansaajia tai eläkkeensaajia. Onkin sanottu, että metsä tuo omistajalleen joka vuosi 13. kuukausipalkan.

Metsätalous eli metsänhoito ja puunkorjuu sekä metsäteollisuus työllistävät. Metsäteollisuus ry:n tilaaman raportin mukaan metsäteollisuus työllisti Suomessa vuonna 2021 suoraan noin 38 400 henkilöä. Kun huomioidaan myös toimialan epäsuora työllisyysvaikutus muilla toimialoilla, metsäteollisuus työllisti 82 800 henkilöä. Epäsuoraan työllisyyteen lasketaan muun muassa puutavaran kuljetus.

Yhteistä niin metsänomistajuudelle kuin työpaikoillekin on, että ne sijaitsevat ympäri laajaa Suomen maaseutua. Esimerkiksi metsänomistajakunta kyllä kaupunkilaistuu, mutta paljon hitaammin kuin usein ajatellaan. Suomalainen metsänomistaja 2020 -tutkimuksen mukaan metsänomistajista yli kolmasosa asui tilallaan vakinaisesti ja omistivat lähes puolet yksityismetsien alasta.

Yksityisyyden yleiskatsaus
Metsien Suomi

Evästeiden avulla voimme palvella sinua paremmin. Keräämme tietoa verkkosivuston käytöstä. Voit hallinnoida evästeasetuksiasi alta.

Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.

Kävijämittaus ja analytiikka