Metsien Suomen toukokuussa alkavaan kampanjaan valitut puupohjaiset tuotteet edustavat kotimaisen metsäalan huippuosaamista.
Uusiin puupohjaisiin ratkaisuihin keskittyvään Metsien Suomen kevätkampanjaan on valittu kahdeksan kotimaista tuotetta esimerkkeinä maailmanluokan suomalaisesta osaamisesta.
Valituksi tulivat muiden muassa puinen kipsi, puupohjainen tekstiilituote ja kesäherkku jäätelö, jossa hyödynnetään stabilointiaineena karboksimetyyliselluloosaa eli CMC-sellua.
Kampanjassa esitellään myös pihkasta jalostettu lääkesalva ja sähköauton akussa uusiutumatonta raaka-ainetta korvaava anodimateriaali. Mukaan ovat päässeet myös puupohjaisista raaka-aineista tehdyt lasinkirkas puupohjainen pakkausmateriaali ja kosmetiikkapakkaukset. Kampanja muistuttaa myös, että wc-allas voidaan valmistaa ekologisesti puukomposiitista.
– Luonnonmukaiset ja uusiutuvat materiaalit viitoittavat tietä kohti fossiilivapaata tulevaisuutta, Metsien Suomi -hankkeen projektipäällikkö Kaarina Aro sanoo.
Kaikille suomalaisille suunnattu kampanja näkyy toukokuun alusta alkaen kolmen viikon ajan vahvasti televisiossa, radiossa, ulkomainoksissa ja sosiaalisessa mediassa.
Puu korvaa uusiutumattomia materiaaleja
Puupohjaisia tuotteita voidaan valmistaa metsäteollisuuden raaka-aineiden sivuvirroista, jolloin metsistä saatava puu hyödynnetään entistä monipuolisemmin.
Puupohjaiset ratkaisut korvaavat uusiutumattomista materiaaleista valmistettuja tuotteita. Monet puupohjaisista tuotteista ovat myös biohajoavia. Niiden kierrätysaste on korkea, mikä vähentää luontoa kuormittavaa jätettä.
Metsien Suomi on metsäalan yhteinen viestintähanke. Sen kampanjat osoittavat, kuinka metsät ovat meillä Suomessa kaikessa mukana. Kampanjat myös päivittävät mielikuvaa huippumoderneista puupohjaisista innovaatioista.
Edellinen Metsien Suomen kampanja toteutettiin marras-joulukuussa 2021. Kampanjaa pidettiin sympaattisena, vakuuttavana ja lähes kolme neljästä suomalaisesta aikuisesta piti sitä kiinnostavana.
Metsien Suomi -kampanjan tunnus on #metsiensuomi. Juuri sinä voit jakaa omissa kanavissasi ja tilaisuuksissasi tarinasi tai kuvasi metsästä, sen mahdollisuuksista, siitä saatavista huipputuotteista ja metsien kestävästä käytöstä.