Suojatiheiköt ovat puista ja pensaista koostuvia tiheitä kasvustoja. Niiden koko voi vaihdella muutaman puun ryhmästä reiluun aariin eli sadan neliömetrin kokoiseen alaan.
Suojatiheiköstä käytetään myös nimityksiä riistatiheikkö ja luontotiheikkö. Se antaa suojaa metsän eläimille, kuten metsäkanalinnuille ja pikkulinnuille. Erityisen hyvin tiheikkö suojaa petolinnuilta, mutta se vaikeuttaa myös maapetojen saalistamista.
Suojatiheiköistä hyötyviä lintulajeja ovat esimerkiksi pyy, teeri, metso, lehtokerttu, pyrstötiainen, harakka, satakieli, mustapääkerttu, pikkulepinkäinen, punavarpunen, sepelkyyhky, punarinta ja punakylkirastas.
Suojatiheikkö tehdään yksinkertaisesti jättämällä pusikot raivaamatta esimerkiksi silloin, kun kasvillisuutta poistetaan taimikonhoidossa tai tulevaa päätehakkuuta varten. Hyvän suojatiheikön puusto on vaihtelevan kokoista ja kerroksellista.
Monet lintulajit pesivät suojatiheiköissä. Eläimet voivat löytää suojatiheiköistä myös ravintoa. Tiheikköjen hyöty on suurimmillaan metsissä, joiden suurimmat puut ovat vasta saavuttamassa tai saavuttaneet tukkipuun koon, mutta tiheikköjä säästetään nuoremmissakin metsissä.
Kuusi on suojatiheikön tärkein puulaji, koska sen laaja alaoksisto suojaa hyvin. Lehtipuut ja pensaat antavat ravintoa.
Luontevia suojatiheikön paikkoja ovat suon ja kuivemman kangasmetsän sekä metsän ja pellon väli- ja reuna-alueet. Hyviä kohteita ovat myös rantojen hoitamattomat suojakaistat, ojanvarret tai esimerkiksi kiviset maastot, joilla korjuu voi olla hankalaa. Nuoressa metsässä mikä tahansa pieni harventamaton tai raivaamaton kohta voi olla pienen riistatiheikön paikka.
Tiheikköjen monimuotoisuushyödylle on erittäin vankka tutkimusperusta. Esimerkiksi metso hyötyy puuston kerroksellisuudesta ja tiheysvaihtelusta. Suojatiheikkö tuo metsään maanpinnan tasalla suojaa, joka muuten saattaa puuttua kasvatusmetsästä.
Suojatiheiköt ovat sitä tärkeämpiä, mitä pohjoisemmaksi ja mitä karummille kasvupaikoille mennään, koska näillä alueilla tiheikön suomaa suojaa on muutenkin vähän.
