Siirry suoraan sisältöön.

Metsien Suomi näkyy lokakuussa televisiossa ja somessa

Metsien Suomi -kampanja jatkuu lokakuussa televisiossa ja somessa. Tule mukaan jakamaan Metsien Suomen viestejä – apuasi kaivataan varsinkin somessa.

Päämediana syksyn kampanjassa hyödynnetään kevään tapaan televisiota, tällä kertaa kanavana toimii MTV. Mukana on vahvasti myös sosiaalinen media – Facebook, Instagram Youtube ja Google. Kampanja lähtee käyntiin 12. lokakuuta ja jatkuu aina 1. marraskuuta asti.

Kampanjan sisällöissä hyödynnetään pääosin samaa materiaalia kuin keväällä. Näemme tutut kollaasit metsien käytön merkityksestä sekä Keittiön ja Seinänaapurin nimellä kulkevat TV-mainokset. Lisäksi 19. lokakuuta alkaen mukaan tulee myös uusi, metsien tuottamaan hyvinvointiin ja onnellisuuteen liittyvää TV-mainos.

Metsien Suomi -kampanja jatkuu tänä syksynä. Päämediana syksyn kampanjassa hyödynnetään televisiota.

Kuva: Jani Riekkinen

Metsäväki osallistui kevään kampanjointiin kautta linjan erittäin aktiivisesti. Syksyn osalta kaipaamme samaa, erityisesti tietenkin sosiaalisessa mediassa. Siispä jaa, päivitä ja kommentoi – levitä sanomaa. Aktiivinen voi olla muutenkin omassa työ- ja lähipiirissä.

Samoin kuin keväällä, kampanjoiden jälkeen tehdään seurantatutkimus, jossa kysytään samoja kysymyksiä kuin kevään kampanjoiden jälkeen, parilla lisäkysymyksellä.

Metsien Suomi näkyy laajasti jo nyt ja koko syksyn ajan myös Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Mainospaikkoina on T2-terminaalin sisääntuloaulan Meeting point ja sen lisäksi kuusi digitaalinäyttöä ympäri lentoasemaa. Lentoasemalla kampanja alkoi 20. syyskuuta ja se jatkuu vuoden loppuun saakka. Arvioiden mukaan kontakteja, eli mahdollisuuksia nähdä mainokset syntyy T2:n Meeting pointissa 1 445 200 ja diginäyttöjen osalta 2 500 000.