Siirry suoraan sisältöön.

Ilmalaivadrooni tuottaa tarkkaa tietoa hyönteistuhoista

Ilmalaivadrooni. Kuva: Maanmittauslaitos

Kuusivaltaisia metsiä tappavien tuhohyönteisten määrät ovat kasvussa ja tuhoalueet leviävät vuosi vuodelta yhä pohjoisemmaksi. Ajantasaista tietoa esimerkiksi kirjanpainajatuhojen ennakointia ja hallintaa varten kerätään yhä useammin drooneilla, jotka mittaavat ja kuvaavat etäältä metsiä ja tuottavat niistä tarkkaa tietoa jatkoanalyysiä varten. Kolilla käytettiin ensimmäistä kertaa uudenlaista ilmalaivadroonia. Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa käytetty Kelluun ilmalaiva käyttää […]

The post Ilmalaivadrooni tuottaa tarkkaa tietoa hyönteistuhoista appeared first on Forest.fi.

Aaltopahvinen kuormalava keventää kuljetusta

Aaltopahvinen kuormalava säästää polttoainetta. Kuva: Kraft Pal Finland

Puulavat hallitsevat kuljetusmarkkinoita. Yksistään Suomessa käytetään vuosittain noin 55 miljoonaa puista kuormalavaa. Puiset lavat ovat kuitenkin painavia, mikä vaikuttaa auton polttoaineenkulutukseen ja siten kuljetusten ympäristövaikutuksiin ja hintaan. Kraft Pal Finland on kehittänyt aaltopahvisen kuormalavan. Se painaa viidesosan verrattuna perinteiseen puulavaan. Aaltopahvilavat voivat keventää rekkalastin painoa jopa 1200 kilolla, ja niitä on helppo siirrellä. Keveys parantaa […]

The post Aaltopahvinen kuormalava keventää kuljetusta appeared first on Forest.fi.

Puupohjaiset farkut valmistuvat ilman haitallisia kemikaaleja

Spinnovan farkkukangas: Kuva: Spinnova

Viime vuonna maailman farkkutuotanto ylitti jo kolme miljardia paria, ja farkuista on tullut vaatekaappien kestosuosikki. Tästä huolimatta niiden vastuullisempaan valmistukseen on löydetty vain vähän uusia ratkaisuja ja innovaatioita. Ratkaistavia haasteita ovat esimerkiksi runsas vedenkulutus ja voimakkaiden kemikaalien käyttö ja värjäys. Farkut on myös vaikea kierrättää, sillä niissä usein käytetyt kangassekoitteet sisältävät puuvillan lisäksi esimerkiksi elastaania […]

The post Puupohjaiset farkut valmistuvat ilman haitallisia kemikaaleja appeared first on Forest.fi.

Kaukokartoitusmenetelmä auttaa seuraamaan soiden ennallistamista

53 suotutkimusalueen sijainnit on esitetty pohjoisella pallonpuoliskolla ja suurennettuna vain Suomen osalta. Kuva: Aalto-yliopisto

Suot ovat elintärkeä hiilivarasto. Maapallon soihin on varastoitunut lähes kolmannes maaperään sitoutuneesta hiilestä. Kun soita ojitetaan eli kuivataan, niiden hiilivarasto vapautuu ilmakehään. Soita ennallistetaan tukkimalla niiden ojituksia, jotta vedenpinnan taso turvekerroksen sisällä alkaisi palautua ja suo palautuisi luonnontilaista muistuttavaan tilaan. Ennallistamisen jälkeen soiden vedenpinnan tasoa täytyy seurata, jotta ennallistamistoimien onnistuminen voidaan varmistaa. Vaikeakulkuisten soiden tutkiminen […]

The post Kaukokartoitusmenetelmä auttaa seuraamaan soiden ennallistamista appeared first on Forest.fi.

Nanoselluloosasta valmistettu EKG-laastari on kierrätettävä

Biohajoava EKG-laastari. Kuva: VTT

Terveydenhuolto on yksi maailman eniten jätettä tuottavista toimialoista. Esimerkiksi sydänfilmin ottamisessa tarvittavat EKG-laastarit koostuvat sähkökomponenteilla varustetuista muovipohjaisista osista. EKG-laastareiden tarpeen odotetaan kasvavan nopeasti lähivuosien aikana eteisvärinän yleistymisen, ikääntymisen ja lisääntyvien sydän- ja verisuonisairauksien myötä. VTT on kehittänyt uuden nanoselluloosaa ja hiiltä yhdistävän EKG-laastarin, joka on kierrätettävä ja jonka avulla pyritään vähentämään terveydenhuollon hiilijalanjälkeä. Biohajoava laastari […]

The post Nanoselluloosasta valmistettu EKG-laastari on kierrätettävä appeared first on Forest.fi.

Mikrometsä tukee hiilensidontaa kaupungissa

Kaupunkeja rakennetaan yhä tiiviimmiksi ja korkeammiksi. Pihat ovat usein autohallien betonikansien päällä, eikä niille siten voida istuttaa esimerkiksi puita. Japanilaisen Akira Miyawakin kehittämä mikrometsämenetelmä ohjaa kaupunkien viherrakentamista metsäisemmäksi. Hiilimetsänen-nimen saanut metsä on urbaani, kompakti ja tiheä metsikkö. Se on osa kaupunkivihreän hiilensidontaa tarkastelevaa CO-CARBON-tutkimushanketta, joka tuo esiin, miten viheralueita voidaan hyödyntää nykyistä tehokkaammin ilmastoratkaisuna. Suomen […]

The post Mikrometsä tukee hiilensidontaa kaupungissa appeared first on Forest.fi.