Siirry suoraan sisältöön.

Suomalainen ulkoilee luonnossa 180 kertaa vuodessa

Suomalaisista aikuisista 96 prosenttia eli lähes kaikki harrastavat ulkoilua. Tärkeitä syitä lähteä lähiluontoon on fyysisen kunnon ylläpitäminen, stressistä palautuminen ja rentoutuminen.

Suomalaisten ulkoilutottumuksia seurataan Luonnonvarakeskuksessa. Viimeisimmässä tutkimuksen mukaan suomalaiset ulkoilevat keskimäärin kolme kertaa viikossa ja 182 kertaa vuoden aikana.

Metsä ei arvota ihmistä ja antaa tilaa ajatuksille.

Kuva: Jani Riekkinen

Suurin osa suomalaisista lähtee lähiluontoon pitämään yllä fyysistä kuntoaan (86 prosenttia). Melkein yhtä tärkeää on stressistä palautuminen ja rentoutuminen. Luonnon rauha ja hiljaisuus, oma aika ja rauha sekä kauniit luonnonmaisemat ovat kaikki tärkeitä yli 75 prosentille ulkoilijoista.

Metsän terveysvaikutuksia on myös tutkittu. Tytti Pasasen väitöskirjan mukaan stressi helpottaa parhaiten luonnossa. Muistia, keskeytyksiä ja stressiä tutkineen aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan 20 minuutin luonto-oleilu päivässä parantaa muistia.

”Luonnossa oleskelu auttaa kiireistä ihmistä pääsemään joutokäyntitilaan, mikä on palautumisen kannalta tärkeää”, sanoo Huotilainen.

Joutokäyntitila kehittää luovuutta ongelmanratkaisutilanteissa. ”Palautuminen on aivan olennaista työssä ja opinnoissa jaksamisen kannalta. Palautuneena myös muisti ja tarkkaavaisuus ovat parempia”, Huotilainen sanoo.

Suosituin ulkoiluharrastus luonnossa oli kävely. Koronavuonna 2020 kävelyä luonnossa harrasti noin 80 prosenttia suomalaisista, kun vuonna 2000 sitä harrasti 69 prosenttia. Marjastuksen suosio on ollut tasaista koko 2000-luvun. Viimeisimmässä mittauksessa lähes 57 prosenttia suomalaisista keräsi marjoja ja melkein 40 prosenttia sienesti. Viidennes harrastaa frisbeegolfia tai maasto- tai polkujuoksua.

Nuku yö ulkona 29.8.!

Suomalaiset haastetaan jo viidettä kertaa nukkumaan yö ulkona – tempaus juhlistaa Suomen luonnon päivää.

Suomalaiset ovat tunnetusti ulkoilevaa retkikansaa, mutta harva viettää myös yönsä ulkona. Yhtenä yönä elokuussa kymmenet tuhannet suomalaiset kuitenkin kapuavat maakuupusseissaan telttoihin ja riippumattoihin. 

Tänä vuonna Nuku yö ulkona -tapahtuma on lauantaina 29. elokuuta. Sen järjestää Suomen Latu, joka haastaa jo viidennen kerran koko Suomen nukkumaan ulkona. Viime vuonna ulkona nukkujia oli yli 130 000.

”Toiveemme Suomen Ladussa on, että jokainen voi löytää oman tapansa ulkoilla”, järjestön tapahtumasuunnittelija Saija Suominen sanoo. ”Nuku yö ulkona -kampanja madaltaa kynnystä kokeilla uutta tapaa nauttia luonnosta.”

”Toiveemme Suomen Ladussa on, että jokainen voi löytää oman tapansa ulkoilla”

Tempauksen taustalla on myös ajatus, ettei elämyksiä tarvitse etsiä kaukaa. Yön voi nukkua vaikka teltassa omalla kotipihalla.

Tempauksen taustalla on myös ajatus, ettei elämyksiä tarvitse etsiä kaukaa. Yön voi nukkua vaikka omalla kotipihalla. Luontoonkaan ei ole pitkä matka – on laskettu, että suomalainen asuu keskimäärin 700 metrin päässä lähimetsästä.

Lauluja Metsähotellin nuotiolla

Nuku yö ulkona – tapahtuman idea löytyi Norjasta, jossa sitä järjestää Suomen Ladun sisarjärjestö.

Tapahtumayönä Suomen Latu ja sen jäsenyhdistykset järjestävät monenlaista ohjelmaa. Kankaanpäähän, Lahteen ja Savonlinnaan nousee Metsähotellit, joista voi varata itselleen maksutta teltan tai riippumaton. Niissä voi kokeilla erilaisia ulkoilulajeja, kuten melontaa ja maastopyöräilyä. Ohjelmassa on myös muun muassa nuotiolaulua ja salaperäistä mysteerisuunnistusta.

Koronakesän myötä suomalaisten retkeilyinnostus kotimaassa on ollut suurta. Suominen uskoo myös Nuku yö ulkona -tapahtuman houkuttelevan väkeä.

”Metsähotelleissa on helppo pitää turvavälit – tai haasteeseen voi ottaa osaa oman perheen kanssa kotipihalla.”

Kolmen suuren Metsähotellin lisäksi Nuku yö ulkona -tapahtumia järjestetään kymmeniä ympäri Suomen. Järjestäjän ei tarvitse olla Suomen Ladun jäsenyhdistys. Pääasia on, että yöpyminen on osallistujille ilmaista. Esimerkiksi Helsingin Rastilan leirintäalue tarjoaa tapahtumayönä maksuttomia telttapaikkoja.

Maailman ensimmäinen luonnon liputuspäivä

Elokuun viimeisenä lauantaina vietetään myös Suomen luonnon päivää. Senkin tavoitteena on saada ihmiset ulos ja luontoon, juhlimaan ”rennosti ja pilke silmäkulmassa”.

Suomen luonnon päivä on myös liputuspäivä. Vuonna 2017 Suomesta tuli maailman ensimmäinen maa, joka virallisesti liputti luontonsa kunniaksi.

Elokuun viimeisenä lauantaina vietetään Suomen luonnon päivää.

Koronakesän myötä suomalaisten retkeilyinnostus kotimaassa on ollut suurta. Metsät ja järvet ovat olleet tärkeintä rentoutumisen ja rauhoittumisen paikkoja.

Esimerkiksi Ähtärissä on koko päivän paikallisten yhdistysten ja yritysten järjestämää ohjelmaa luonnon päivän kunniaksi, ja yö vietetään niin ikään ulkona.

Jämsän Saunakylässä tutustutaan suomalaiseen saunaperinteeseen ja yösaunotaan. Miehikkälässä nukkujat valloittavat Salpalinja-museon alueen, ja Janakkalassa yövytään markkinatunnelmissa.

”Paikallisia tapahtumia löytyy verkkosivultamme kymmeniä, ja vielä enemmän Facebookista”, Suominen vinkkaa.

“Mikäli ulkona nukkuminen ei ole vielä tuttua, niin kannattaa tulla tapahtumaan kokeilemaan. Järjestäjiltä saa tarvittaessa vinkkejä ja osassa tapahtumista myös majoitteen lainaksi.”

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin forest.fi-verkkolehdessä.

Yksityisyyden yleiskatsaus
Metsien Suomi

Evästeiden avulla voimme palvella sinua paremmin. Keräämme tietoa verkkosivuston käytöstä. Voit hallinnoida evästeasetuksiasi alta.

Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.

Kävijämittaus ja analytiikka