Metsien Suomen kampanjointi jatkuu jälleen ensi vuonna. Suomalaisille tutuksi tullut kampanja näkyy eri kanavilla ensi vuoden alussa. Järjestyksessään viidennessä kampanjassa kerrotaan uudella ja yllätyksellisellä tarinalla, kuinka metsät ovat meillä kaikessa mukana nyt ja tulevaisuudessa.
Metsien Suomi haluaa herättää tunteita ja kiinnostuksen metsien kestävään käyttöön. Se nostaa esiin puupohjaisia tuotteita, jotka ratkaisevat arjen ja yhteiskunnan haasteita nyt ja tulevaisuudessa.
Viime kevään kampanjassa kerroimme uusista puupohjaisista tuotteista, ja ensi vuoden kampanja palauttaa nämäkin mieliin. Tiedolle on ollut Suomessa tarvetta. Kevätkampanja saavutti yli 80 miljoonaa kontaktia.
Kampanjan vaikuttavuus tutkittiin kahdella riippumattomalla markkinointitutkimusyhtiöllä. Synon ja Nepan tutkimustulokset ovat yhteneväiset: Metsien Suomen mainokset puhuttelivat suomalaisia, niistä pidettiin ja ne jäivät mieleen. Samankaltaisia lukemia on saavutettu myös aiempina vuosina.
Mikä parasta, tärkeimmässä tavoitteessa onnistuttiin, kun kolme neljästä suhtautui kampanjan jälkeen metsien käyttöön aiempaa myönteisemmin.
Tekemistä riittää yhä. Suomelle elintärkeiden metsien käyttö kiinnostaa suomalaisia.
”Vaikka yhä useampi suomalainen tietää, että puu soveltuu esimerkiksi sähköauton akkumateriaaliksi tai vaativaan lääketieteelliseen käyttöön, tietoa tarvitaan edelleen. Metsien Suomi jatkaa tärkeää työtään kertomalla faktoja metsistä sekä puun kestävästä käytöstä”, Metsien Suomen projektipäällikkö Kaarina Aro sanoo.