Siirry suoraan sisältöön.

Metsien Suomen kevätkampanja tavoitti yli 150 miljoonaa kontaktia – parhaiten kampanja huomattiin televisiossa

Metsien Suomen huhtikuun loppupuolelle ajoittunut kampanja herätti suomalaiset ajattelemaan metsiä. Pääkohderyhmänä olivat 25–44-vuotiaat. Heistä 62 prosentin mukaan Metsien Suomen mainokset saivat heidät kiinnostumaan aiheesta.

Yleisön mielipiteitä ja kampanjan vaikuttavuutta mitattiin seurantatutkimuksella, jossa 60 prosenttia vastaajista kertoi Metsien Suomen viestien saaneen heidät suhtautumaan myönteisemmin metsien käyttöön.

Vastaajien mielestä Metsien Suomi myös yllätti viesteillään iloisesti. Peräti 70 prosenttia 25–44-vuotiaista vastaajista koki kampanjan viestit kiinnostavina.

Kampanja suunnattiin tänä keväänä erityisesti nuorille aikuisille, ja juuri heidän keskuudessaan Metsien Suomi oli seurantatutkimuksen mukaan tutuin. Parhaiten Metsien Suomen tunnistivat 18–24-vuotiaat.

Kaikista vastaajista 43 prosenttia vastasi pitävänsä Metsien Suomesta hyvin paljon, mikä ylittää viime vuoden pidetyn kampanjan tuloksen. Pääkohderyhmästä eli 25–44-vuotiaista kampanjasta piti hyvin paljon tai paljon 74 prosenttia.

Seurantatutkimuksen toteutti Syno Oy. Online-kyselyssä oli tuhat vastaajaa, joille näytettiin esimerkkejä Metsien Suomen mainoksista, jotka pyörivät huhtikuussa televisiossa, somessa, radiossa, verkossa ja mainosjulisteissa.

Suurin yleisö tavoitettiin ulkomainoksilla kadunvarsilla, juna-asemilla ja kauppakeskuksissa. Ulkomainokset näkyivät suurimmissa kaupungeissa yhteensä yli 400 mainospinnalla.

Metsien Suomen ulkomainokset tavoittivat liki 135 miljoonaa kontaktia.

Kuva: Vilma Issakainen

Parhaiten mieleen Metsien Suomen kampanjan mainokset jäivät mieleen televisiosta. Televisiomainoksessa tutkiva journalisti perehtyi talousmetsissä tehtävään luonnonhoitoon, kuten tekopökkelöihin. Vastanneista noin puolet muisti nähneensä mainoksen televisiossa. Yli kolmannes muisti nähneensä mainoksia verkossa.

Myös radiosta mainokset muistettiin selvästi paremmin kuin aikaisemmissa kampanjoissa. Radiohittinä oli tuttuun Teddykarhujen huviretki -melodiaan sovitettu tarttuva sanoitus puulajeista.

”Osana radion kanssa tehtyä ohjelmayhteistyötä toteutetussa metsäaiheisessa tietovisassa saattoi testata omaa metsätietouttaan. Tästäkin jäi varmasti Metsien Suomi mieleen”, Metsien Suomen projektipäällikkö Kaarina Aro sanoo.

Metsien Suomen seurantatutkimuksessa on kaikkien yhdeksän monimediaisen kampanjan jälkeen mitattu myös suomalaisten metsätietämystä. Kevään 2025 tulokset pysyivät likimain edellisten kampanjoiden tasolla.

”Ilahduttavasti pääkohderyhmästä peräti 64 prosenttia tiesi, että Suomen maapinta-alasta noin 75 prosenttia on metsää. Tässä oli jopa pienoista kasvua edellisvuosien lukuun”, Aro kertoo.

”Sen sijaan kaikista vastaajista liki puolet uskoi, että Suomessa kasvaa nyt 50 prosenttia vähemmän metsää kuin 50 vuotta sitten vaikka sitä kasvaa 50 prosenttia enemmän. Tässä tietämys on heikentynyt parin viime vuoden aikana.”

Lisää tietoa metsistä ja metsien käytöstä Aron mukaan siis tarvitaan. Seurantatutkimuksen mukaan kampanjan 25–44-vuotiaista pääkohderyhmän vastaajista 62 prosenttia oli sitä mieltä, että Metsien Suomen mainokset saivat heidät kiinnostumaan aiheesta.

Ilta-Sanomissa julkaistujen kumppaniartikkelien lukijoista 76 prosenttia kertoi artikkelien vaikuttaneen positiivisesti mielikuvaan metsien käytöstä. Vastaajista 64 prosenttia kertoi sanomien lukijatutkimuksen mukaan kiinnostuksensa lisääntyneen ja 57 prosenttia oli innostunut etsimään lisätietoa.

Metsien Suomen kevätkampanja ihastutti piirroskuvilla ja tarttuvalla melodialla

Metsien Suomen pääsiäiseen ajoittuneessa kampanjassa kaupunkeihin piirtyi puiden värittämä maa. Monikanavaisen kampanjan hittejä olivat tarttuva radiomainos ja R-kioskeilla jaetut siemenkiekot.

Metsien Suomen kevätkampanjan pääosassa olivat suomalaiset puut. Puiden värittämä maa piirtyi mainoksiin rautatieasemilla, kauppakeskuksissa ja tienvarsilla. Ulkomainokset näkyivät suurimmissa kaupungeissa yhteensä yli 400 mainospinnalla.

Sanoman radiokanavilla kuultiin riemastuttava sovitus klassikkolaulusta Teddykarhujen huviretki. Metsien Suomen versiossa sanoitus laitettiin uusiksi Suomessa kasvavin puulajein. Mainos soi sopivasti pääsiäisliikenteen lomassa ja tavoitti tavallista enemmän kuuntelijoita. Loopin, Suomipopin ja HitMixin suorien radiolähetyksien lisäksi kampanjan oli mukana Loopin live-podcastissa.

Radiokilpailussa arvottiin lahjakortteja R-kioskeille – onnea kaikille voittajille, joille on ilmoitettu voitosta henkilökohtaisesti.

R-kioski oli mukana kampanjassa myös jakamassa siemenkiekkoja. Männyn siemeniä sisältäneitä kylvöpaketteja jaettiin lähes kaikilla Ärrillä liki 90 000.

”Joku innostuu siitä, kun jaetaan ilmaisia ämpäreitä. Itse innostuin, kun jaettiin ilmaisia männynsiemeniä”, siemenkiekkoja kommentoitiin Instagramissa.

”Kiitos kaikille Metsien Suomen kampanjasta somessa viestineille ja viestejämme jakaneille. Olemme saaneet somesta paljon palautetta erityisesti siemenkiekoista, kuinka kaunis ajatus ja mielenkiintoinen projekti ne ovat”, Metsien Suomen projektipäällikkö Kaarina Aro iloitsee. 

Puiden värittämä maa oli jo yhdeksäs Metsien Suomen monikanavainen mediakampanja. Se tavoitti televisiossa odotettua suuremmat katsojaluvut talousmetsien luonnonhoidosta kertovalla mainoksella ja keräsi kiinnostuneita lukijoita Ilta-Sanomien kumppaniartikkeleilla.

Tarkemmin kampanjan tuloksista kerrotaan toukokuun lopulla.

Lisätietoa

Kaarina Aro, Metsien Suomi, projektipäällikkö, p. 050 374 5677, kaarina.aro@smy.fi

Kuuntele uudet radiomainokset ja testaa metsätietoutesi!

Joko kuulit Metsien Suomen uudet radiomainokset? Jos et, niin kuuntele ne nyt. Osallistu samalla Metsien Suomi -visaan ja testaa metsätietosi! Oletko metsäguru vai menikö päin tekopökkelöä?

Metsien Suomen uudet radiomainokset pyörivät pääsiäismaanantaista alkaen Sanoman kaikilla radiokanavilla. Tämänkertaiset radiomainokset esittelevät suomalaisten metsien puiden kirjoa. Tunnistatko mikä tuttu klassikkolaulu on lainannut sävelensä mainokselle? Kuuntele mainokset ja kokeile, kuinka monta puulajia onnistut bongaamaan?

Oliko mukana itsellesi vieraampia puulajeja? Eipä hätää, laulun myötä ne jäävät hyvin mieleesi. Katso myös lauluun tehty video Instagramissa tai TikTokissa, joka auttaa puulajien tunnistamisessa metsäkävelyillä.

Testaa metsätietosi radion Metsien Suomi -visassa!

Osana radion ohjelmayhteistyötä Metsien Suomi on lanseerannut tietovisan, jossa voit testata kuinka hyvin sinä tunnet Suomen metsät. Osallistu tietovisaan alla olevan linkin kautta. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan 10 kappaletta 20 euron Ärrä-lahjakortteja R-kioskille!

Testaa tietosi Metsien Suomi -visassa

Radion ohjelmayhteistyössä ovat mukana Loopilla toimittajat Mia ”Millu” Haataja sekä Karoliina Tuominen, Suomipopilla Elina Kottonen sekä HitMixillä Oku Luukkainen ja Tytti Kiviahrju. Mukavia kuunteluhetkiä Metsien Suomen kera!

Leveämpi kuva Metsien Suomen tietovisan kilpailusivusta osana radion ohjelmayhteistyötä.

Metsien Suomi ja R-kioski jakavat 100 000 siemenkiekkoa – näin suositut kylvöpaketit valmistettiin

Metsien Suomen siemenkiekko on pieni ja näppärä kylvöpaketti, josta voit kasvattaa oman männyn. Löydät ilmaiset siemenkiekot R-kioskeista kautta maan 21.4. alkaen.

Metsien Suomi -siemenkiekon avulla puun kylväminen on helppoa: sinun tarvitsee vain laittaa kiekko maahan. Kiekon sisältämät männyn siemenet saavat voiman itämiseen puupohjaisesta pakkauksestaan, ja jos sen alla on maata, kasvu jatkuu.

Siemenkiekot koottiin Ammattiopisto Livessä. Live on pääkaupunkiseudun suurin ammatillinen erityisoppilaitos. Kiekkoprojektista vastasivat logistiikka-alan perustutkinnon opiskelijat sekä valmentavan koulutuksen Tuva- ja Telma-opiskelijat.

Ammattiopisto Liven opiskelijat kokosivat käsityönä 100 000 siemenkiekkoa.

Kuvat: Ammattiopisto Live

”Siemenkiekkoprojekti on ollut antoisa. Se on vastannut logistiikka-alan perustutkinnon tavoitteita, tuonut työelämätaitoja ja lisännyt vuorovaikutusta opiskelijoidemme välillä. Sosiaaliset taidot ovat kehittyneet tässä työssä”, kertoo Liven vastaava ohjaaja Heidi Lille.

Muutaman siemenen annosteleminen pieneen pakkaukseensa ja kiekon etikettien asettaminen paikalleen on tarkkaa työtä. 100 000 kiekon valmistaminen on Lillen mukaan opettanut sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä.

”Ison määrän vuoksi hahmottaminen on ollut haasteellista, mutta opettavaista ja kehittävää”, Lille sanoo.

Puiden värittämä maa

Metsien Suomen parhaillaan käynnissä olevan kampanjan teemana on puiden värittämä maa. Suomessa kasvaa luontaisesti noin 30 eri puulajia, jotka ovat monin tavoin tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle ja suomalaisten hyvinvoinnille.

”R-kioski haluaa olla mukana Metsien Suomen kampanjassa, koska luonnon monimuotoisuuden tukeminen on osa arvojamme ja edistää vastuullisuustyötämme”, sanoo R-kioskin vastuullisuus- ja viestintäpäällikkö Heiju Simola.

”Kampanja tuo konkreettisella ja hauskalla tavalla luonnon lähemmäs arkea – ja mikä parasta, siihen on helppo osallistua samalla kun poikkeaa kioskilla. Meille on ilo tarjota asiakkaillemme mahdollisuus tehdä pieni teko luonnon hyväksi”, Simola sanoo.

Metsien Suomi kertoo pohjoisten metsien vastuullisesta käytöstä ja käytön tarjoamista ratkaisuista. Osana metsien hoitoa Suomessa istutaan joka vuosi 150 miljoonaa puuntaimea.

Siemenkiekot ovat hauska ja käytännön tekemiseen kannustava osa Metsien Suomi -hanketta. Metsien Suomen projektipäällikkö Kaarina Aro vinkkaa hakemaan siemenkiekon R-kioskilta heti pääsiäisen jälkeen.

”Siemenkiekot ovat olleet kampanjoissamme hyvin kysyttyjä. On hienoa voida tarjota niitä nyt kautta maan R-kioskeissa”, Aro sanoo.

Lue lisää siemenkiekosta

Lisätietoa

Kaarina Aro, Metsien Suomi, projektipäällikkö, p. 050 374 5677, kaarina.aro@smy.fi

Metsien Suomen kampanja käynnistyy 14.4. – teemana puiden värittämä maa 

Metsien Suomen kevään kampanjan pääosassa ovat suomalaiset puut. Puiden värittämä maa piirtyy pääsiäisviikosta alkaen mainoksiin katujen varrella ja kauppakeskuksissa. Radiokanavilla kuullaan puiden koko kirjo. Oman puun pääsee kylvämään hakemalla R-kioskilta siemenkiekon.

Metsien Suomen pääsiäisen ympärille ajoittuvan kampanjan helmi ovat kauniit piirrosjulisteet, jotka näkyvät katukuvassa ympäri maan. Julisteet kertovat puiden merkityksestä kolmesta eri näkökulmasta.

Yksi muistuttaa, että metsien ja luonnon hyvinvointi on meidän kaikkien yhteinen intressi. Toinen nostaa esiin sen, että Suomen metsissä puiden määrä ei vähene. Kolmas kertoo, että metsien tuotoilla maksetaan miljardien edestä suomalaisten yhteisiä palveluita.

Kampanjan teemoja avataan tuttuun tapaan verkkosivustomme Tiesitkö tämän -osiossa. 

Ilta-Sanomien kumppaniosion uudet artikkelit nostavat kampanjan teemoista esiin kiinnostavia näkökulmia. Metsien Suomi toteutti Kuopion torilla tempauksen, jossa jututettiin ohikulkijoita puiden kasvusta. Torille ajettiin rekka, jonka kyydissä oli yhtä paljon puuta kuin Suomessa kasvaa vuodessa jokaista asukasta kohti.

Tutustu myös juttuun tekopökkelöiden merkityksestä ja lue tunteikas tarina siemenkiekoista. Jutut ovat luettavissa 14.4.2025 alkaen Ilta-Sanomien verkkosivuilla.

Bongaa radiosta uusi hitti

Sanoman radiokanavilla kuullaan riemastuttava sovitus klassikkolaulusta Teddykarhujen huviretki. Metsien Suomen versiossa sanoitus on laitettu uusiksi – kuuntele tarkkaan, kuinka monta puulajia onnistut bongaamaan. Pieni varoituksen sana: laulu on oikea korvamato!

Radion ohjelmayhteistyössä ovat mukana Loop, Suomipop ja HitMix. Voit myös osallistua tietovisaan ja voittaa lahjakortin R-kioskille. 

Maikkarilla, Warner Bros Discoveryn kanavilla ja Sanoman videopalveluissa pyörii tuttu mainos, jossa tutkiva journalisti Eric löytää suomalaisesta metsästä tekopökkelöitä ja selvittää, miten tärkeitä ne ovat luonnon monimuotoisuudelle.

Hae oma siemenkiekkosi R-kioskilta

Kyllä, siemenkiekot ovat taas täällä! R-kioskeissa ympäri maan jaetaan 21.4. alkaen liki 100 000 biohajoavaa kylvöpakettia, jotka sisältävät aidon taimen alun – kokeile itse ja istuta tulevaisuutta. Ole nopea, sillä ilmaisia siemenkiekkoja on jaossa vain niin kauan, kuin niitä riittää. Lue lisää siemenkiekoista. 

Rakastetut siemenkiekot palaavat huhtikuussa – hae omasi R-kioskista!

Monikanavainen Metsien Suomen kampanja näkyy ja kuuluu huhtikuussa. Kampanjan myötä myös huippusuositut Metsien Suomen siemenkiekot tekevät paluun. Siemenkiekot tulevat jakoon R-kioskeihin kautta maan viikolla 17. Hae omasi tuolloin ja istuta oma mänty! 

Metsien Suomi palaa eetteriin keväällä 2025. Metsien monipuolisesta käytöstä kertovat mainokset levittäytyvät huhtikuussa ulkomainoksiin, televisioon, radioon, uutismediaan ja sosiaaliseen mediaan. Uusi kampanja on järjestyksessään yhdeksäs. 

Kampanjan aikana jaetaan R-kioskeissa ympäri maan vajaat 100 000 siemenkiekkoa. 

”Ilouutisena voidaan paljastaa, että Metsien Suomen rakastetut siemenkiekot palaavat. Niitä on kysytty viime vuosina ellei päivittäin niin viikoittain”, Metsien Suomen projektipäällikkö Kaarina Aro sanoo.  

Siemenkiekot ovat hauska ja käytännön tekemiseen kannustava osa Metsien Suomi -hanketta. Kiekon muotoon tehty kylvöpaketti sisältää männynsiemeniä ja on biohajoava. Lue lisää siemenkiekoista.

Siemenkiekko sisältää männyn siemeniä. Paras istutusaika on touko-kesäkuussa. Kuva: Anna Kauppi.
Siemenkiekko sisältää männyn siemeniä. Paras istutusaika on touko-kesäkuussa. Kuva: Anna Kauppi.

Istuttamalla siemenkiekon maahan kuka tahansa voi kasvattaa oman männyn ja tehdä pienen ilmastoteon. Suomessa istutetaan joka vuosi 150 miljoonaa puuntainta. 

”Ilmastonmuutos ja lämpenevät talvet voivat ahdistaa monia. Yhden puun istuttaminen ei vielä ratkaise ongelmaa, mutta pienistä teoista kertyy suurempi virta, jolla on jo merkitystä”, Aro toteaa. 

Siemenkiekkoja jaettiin viimeksi neljä vuotta sitten. Vuosien 2020 ja 2021 aikana suomalaisille jaettiin kaikkiaan 200 000 männyn siemenkiekkoa. 

”Olisi hauska tietää, jos jossain kasvaa ja kukoistaa Metsien Suomen siemenkiekosta alkunsa saanut puu”, Aro sanoo.  

Metsien Suomen siemenkiekosta kasvaneesta puusta voi lähettää kuvan osoitteeseen tero.karjalainen@smy.fi tai sosiaaliseen mediaan tunnisteella #metsiensuomi. 

Vuonna 2020 käynnistynyt Metsien Suomi -hanke on viisivuotisen taipaleensa aikana toteuttanut ennen tätä kevättä kahdeksan kampanjaa ja julkaissut yhteensä seitsemän tv-mainosta. Tv-mainokset ja kampanjat ovat keränneet yhteensä yli 400 miljoonaa katsojaa. 

Edellinen, vuosi sitten järjestetty Metsien Suomen kevätkampanja saavutti yli 70 miljoonaa kontaktia.  

Metsien Suomi kertoo pohjoisten metsien vastuullisesta käytöstä ja käytön tarjoamista ratkaisuista. Viime kampanjan jälkeen tehdyssä kyselytutkimuksessa yli 60 prosenttia vastaajista kertoi suhtautuvansa aiempaa myönteisemmin metsien käyttöön nähtyään Metsien Suomen kampanjan. 

Lisätietoja: 
Kaarina Aro 
Metsien Suomen projektipäällikkö 
p. 050 374 5677 
kaarina.aro@smy.fi 

Katso näyttävä kooste 5 vuotta täyttäneen Metsien Suomen tv-mainoksista

Metsien Suomi viettää tänä vuonna juhlavuotta, sillä hankkeen ensimmäisen kampanjan käynnistymisestä tuli tänä keväänä kuluneeksi viisi vuotta. Viiden vuoden aikana hanke on julkaissut peräti seitsemän tv-mainosta.

Vuonna 2020 käynnistynyt Metsien Suomi -hanke on viisivuotisen taipaleensa aikana toteuttanut kahdeksan kampanjaa ja julkaissut yhteensä seitsemän tv-mainosta. Tv-mainokset ja kampanjat ovat keränneet yhteensä yli 400 miljoonaa katsojaa.

Mainokset ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta kaikilla niillä on sama tehtävä: herättää tunteita ja kiinnostusta Suomen metsiin, niiden moninaisiin rooleihin sekä puun monipuoliseen käyttöön nyt ja tulevaisuudessa.

Metsien Suomen viisivuotisjuhlan kunniaksi tehty videokooste julkaistiin valtakunnallisilla Metsäpäivillä Helsingissä 24.10.2024. Kooste palauttaa mieliin teemat, joista Metsien Suomen kampanjoissa on kerrottu. Klikkaa kuvasta videoon.

Metsien Suomen tv-mainokset, samoin kuin radiomainokset, ovat keränneet kiitosta persoonallisuudellaan. Kampanjoiden jälkeen tehtyjen seurantatutkimusten mukaan ne ovat myös erottuneet hyvin muista mainoksista.

Kevään 2024 tv-mainos Puunpaljastin pääsi mukaan arvostettuun mainoselokuvien Voitto-kilpailuun. Mainoksen toteuttanut tuotantoyhtiö Directors Guild palkittiin kilpailussa vuoden tuotantoyhtiönä.

Kaikki Metsien Suomen tv-mainokset löytyvät Metsien Suomen Youtube-kanavalta. Voit jakaa videoita myös omilla somekanavillasi tägäten ne #metsiensuomi.

Metsien Suomen seuraava monikanavainen mediakampanja käynnistyy keväällä 2025.

Puucee Tuska-festivaalilla huipensi kampanjan: ”Metsien Suomeen on kuulunut kautta aikain tietty kujeilevuus”

Metsien Suomen kevään 2024 kampanja huipentui metallifestivaali Tuskaan kesäkuussa. Tuskaan tuotiin arkkitehti Ilari Airikkalan suunnittelema puucee vessaselfieitä varten.

Metsien Suomi kiinnitti festarikansan huomion puun mahdollisuuksiin pystyttämällä puuceen metallifestivaali Tuskaan Helsingissä. Selfieseinänä toiminut puucee osoittautui suurmenestykseksi.

Kuvia otettiin puisessa kopissa kolmen päivän aikana satoja. Vähintäänkin tuhannet musiikinystävät näkivät samalla Metsien Suomen kampanjaviestejä, joita oli teipattu huussin seinään.

”Metsien Suomen puucee Suomen suurimmalla metallifestivaalilla oli niin outo idea, että se oli suorastaan välttämätön toteuttaa. Metsien Suomen kampanjoihin on kuulunut kautta aikain tietty kujeilevuus ja yllättävien mielikuvien herättäminen”, Metsien Suomi -hankkeen projektipäällikkö Kaarina Aro sanoo.

Tuska kokosi Helsingin Suvilahteen 28.–30. kesäkuuta 60 000 kävijää. Metsien Suomen viestit näkyivät tapahtumassa myös esityslavojen isoilla screeneillä sekä ennen tapahtumaa Tuskan somekanavilla. Tuska-yhteistyön tavoitteena oli puhutella hauskalla tavalla yleisöä, jota ei ehkä tavoitettaisi perinteisempien mainoskanavien kautta.

Metsien Suomen puucee ei ollut varsinaisessa käytössä. Se somistettiin räsymatoilla ja Aku Ankan taskukirjoilla selfieitä varten. Hastagilla #metsiensuomi kuvansa jakaneiden festivaalivieraiden kesken arvottiin puukomposiitista tehty MySoda-hiilihapotuslaite.

Erikoisuutena oli, että päänsä saattoi työntää huussinreiästä niin sanotusti tunkion puolelta.

”Kuvaukset olivat riemukkaimmillaan, kun ihmiset itse huomasivat paikan mahdollisuudet. Hevikansa tunnetaan viistosta huumorista. Vessahuumori upposi raskaan musiikin ystävien henkiseen maastoon täydellisesti”, Aro iloitsee.

Puuceen oli suunnitellut arkkitehti Ilari Airikkala.

Tuskassa toteutettua markkinointitempausta tuettiin keväällä rockhenkisellä radiomainonnalla. Radio Rockissa kuultiin rockhenkisiä Metsien Suomen mainoksia tutulla kampanjateemalla puu taipuu yllättävän moneen. Mainokset haastoivat kuulijan hoksaamaan viittaukset tunnettuihin rockkappaleisiin.

”Puu taipuu yllättävän moneen – jopa raskaaseen musiikkiin”, Kaarina Aro summaa.

Metsien Suomi järjesti radiokanavilla myös kilpailun, jossa arvottiin kaksi lippua Metallican keikalle Helsinkiin 9. kesäkuuta.

Metsien Suomen vuoden 2024 kampanja saavutti kokonaisuudessaan yli 70 miljoonaa kontaktia, joista valtaosa tavoitettiin television, radion ja ulkomainosten kautta. Kampanja näkyi ja kuului suomalaisille monikanavaisesti maaliskuun ajan.

Kampanja oli myös vaikuttava. Sen jälkeen tehdyssä kyselytutkimuksessa yli 60 prosenttia vastaajista kertoi suhtautuvansa aiempaa myönteisemmin metsien käyttöön Metsien Suomen mainokset nähtyään.

Metsien Suomen puucee innosti festarivieraita selfiekuviin Tuska-festivaaleilla 2024.
Metsien Suomen puucee innosti festarivieraita selfiekuviin Tuska-festivaaleilla 2024.

Metsien Suomen kevätkampanja saavutti yli 70 miljoonaa kontaktia

Metsien Suomen kevään kampanja saavutti huippuluvut erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Vaikuttavuudesta puolestaan kertoo se, että seurantatutkimuksessa yli puolet vastanneista kertoi suhtautuvansa myönteisemmin metsien käyttöön nähtyään Metsien Suomen viestejä.

Metsien Suomen kevätkampanja saavutti kokonaisuudessaan yli 70 miljoonaa kontaktia, joista valtaosa tavoitettiin television, radion ja ulkomainosten kautta. Metsien Suomen kampanja näkyi ja kuului suomalaisille monikanavaisesti maaliskuun ajan.

Kampanja oli myös vaikuttava. Kampanjan jälkeen tehdyssä kyselytutkimuksessa yli 60 prosenttia vastaajista kertoi suhtautuvansa aiempaa myönteisemmin metsien käyttöön Metsien Suomen mainokset nähtyään.

”Metsät ovat arvokkaita, niistä on moneksi”, eräs Sanoman teettämään tutkimukseen vastannut kuvaili Metsien Suomen kampanjaa.

Kampanjassa muistutettiin kuinka monenlaisiin tuotteiseen puupohjaiset innovaatiot soveltuvat. Vastuullisesti hoidetuissa metsissä kasvanutta puuta löytyy jalostettuna esimerkiksi jogurtista, maitotölkistä, kosmetiikasta ja tuulivoimalan lavoista.

”Metsien Suomen kampanja tarjosi oivalluksia siitä, kuinka mullistaviin keksintöihin suomalaisissa metsissä kasvava puu taipuu”, Metsien Suomen projektipäällikkö Kaarina Aro sanoo.

Erityisen hyvin kampanja puri 18–44-vuotiaisiin. Sanoman tekemän monimediatutkimuksen mukaan alla 30-vuotiaat huomasivat kampanjan parhaiten.

”Juuri tämän kohderyhmän halusimme tänä keväänä tavoittaa”, Kaarina Aro iloitsee.

Eniten kontakteja saatiin ulkomainosten kautta. Metsien Suomen ulkomainokset näkyivät ympäri Suomen 28 kaupungissa ja yhteensä yli 600 julisteella. Kontakteja kertyi liki 40 miljoonaa.

Parhaiten mainokset kuitenkin muistettiin televisiosta. Kaupallisten tv-kanavien kautta tavoitettiin liki kymmenen miljoonaa katselijaa. Kanavista ykköseksi kiri MTV3, jossa kontakteja kertyi peräti 3,8 miljoonaa.

”Television rooli suomalaisten arjessa on vahva. Kampanjan veturina toimi ihana ja informatiivinen Puunpaljastin-televisiomainos, joka sulatti sydämet ja antoi uutta tietoa puupohjaisista tuotteista”, Aro toteaa.

”Mainoksen humoristinen ote teki vakavastakin aiheesta lähestyttävän ja mielenkiintoisen”, eräs Sanoman teettämään tutkimukseen vastannut henkilö kuvaili Metsien Suomen kampanjaa.

Kampanjaa syvensi kolme Ilta-Sanomien natiivimainosartikkelia. Niitä luettiin yhteensä yli 119 000 kertaa, joka on reilusti yli vastaavien mainosten keskimääräisen lukijamäärän, ilmenee Sanoman seurantadatasta. Artikkeleiden parissa myös viihdyttiin pitkään.

Uutena avauksena Metsien Suomi meni TikTokiin, jossa Pakkaussuunnittelija Outi tavoitti videoillaan 556 000 katselua, kommenttejakin kertyi liki 10 000.

”Pakkaussuunnittelija Outin videot syvensivät kampanjan viestejä viihdyttävällä tavalla ja kertoivat faktaa suorastaan läkähdyttävällä vauhdilla”, Aro kertoo.

Metsien Suomen kevään kampanja ei ole vielä ohi, vaan kampanja jatkuu yhteistyössä Pohjoismaiden suurimman metallifestivaalin Tuskan kanssa Helsingin Suvilahdessa kesäkuun lopussa. Metsien Suomi näkyy festivaalin näytöillä ja paikalle on tulossa Metsien Suomen yllätyksellinen paikka festariselfieille. Tästä kerromme myöhemmin lisää, seuraa siis Metsien Suomea!

Yksityisyyden yleiskatsaus
Metsien Suomi

Evästeiden avulla voimme palvella sinua paremmin. Keräämme tietoa verkkosivuston käytöstä. Voit hallinnoida evästeasetuksiasi alta.

Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.

Kävijämittaus ja analytiikka